Voit oppia käsittelemään murheitasi
Onko sinulla taipumusta murehtia asioita? Itselläkin se on arkipäiväinen ongelma. Siihen voi kuitenkin löytää apua.
Kannattaa ensin miettiä, miten iso murehdittava ongelma on. Sitten kannattaa pohtia, mitä siitä pahimmillaan seuraisi. Ei siis kannata pyrkiä välttelemään murehdittavaa huolta vaan edetä rohkeasti sitä kohti. Kun saa itsensä asennoitumaan siihen, että asiat pitää vaan hoitaa loppuun asti, on huomattavasti helpompi edetä murheidenkin kanssa. Itsekin pitäisi muistaa tämä ohje aina tosipaikan tullen. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
Asioiden selvittelyssä auttaa myös esimerkiksi se, jos sattuu pitämään erikseen niin sanotun murehtimishetken. Tämä tosin vaatii jo harjoitusta, että saa pidettyä ajatukset murheissaan vain tietyn ajan päivästä. Kannattaa kerätä kaikki vuorokauden aikana tulleet murheet ylös ja käydä ne erikseen läpi valitun hetken aikana. Näin ne on hoidettu pois päiväjärjestyksestä ennen nukkumaanmenoa. Niitä ei missään nimessä kannata jäädä vatvomaan yön yli. Silloin on vaikeampi saada unta.
Jos hyvin käy, opit itsestäsi uusia puolia ja tunnistamaan tilanteet, joista voisi potentiaalisesti syntyä murehtimisen aiheita.
Kommentit
Lähetä kommentti