Ole oma itsesi – Murussakin

Hyvää Pori Pride -viikkoa kaikille! Olemme siitä etuoikeutettu kansa, että saamme elää suhteellisen suvaitsevaisessa maassa. Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat yhdet parhaimmista koko Euroopassa. Lainsäädännöllisen turvan osalta olemme esimerkiksi Islantia ja Ruotsia edellä. Homoseksuaalinen kanssakäyminen Suomessa on ollut laillista vuodesta 1971 lähtien. Tätä ennen vuonna 1894 säädetty laki kriminalisoi homoseksuaaliset teot. Teoista voitiin tuomita jopa kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Sairaudeksi homoseksuaalisuutta ei olla luokiteltu enää vuoden 1981 jälkeen. Suojaikärajan tasa-arvoistaminen 16 ikävuoteen tapahtui vuonna 1999. Syrjinnät seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella taas kriminalisoitiin vuosina 1995 ja 2004 tässä järjestyksessä. Paljon keskustelua herättänyt sukupuolineutraali avioliittolaki taas astui voimaan vuonna 2017. Se keräsi peräti yli 160 000 allekirjoitusta. Ennen avioliittolain voimaan astumista samaa s