Sanojen pähkäily on ihan mukavaa
Juhannus lähestyy. Osa viettää sitä kaupungissa. Osa taas lähtee mökille. Miten tahansa vietitkään keskikesän juhlaa, niin ristisanatehtävät ovat mukavaa ajanvietettä vaikkapa juuri mökkirannalle, parvekkeelle tai terassille auringonpaisteeseen.
Kansankielellä kulkevat ristikot ovat joidenkin mielestä jopa hieman liian vaikeita. Toiset taas ansaitsevat siitä nautintoa, kun sellaisen saa tehtyä valmiiksi. Niitä tehdessä voi lisäksi oppia uusia sanoja, joita ei ole aiemmin edes voinut kuvitella tietävänsä. Itsellä on käynyt näin monta kertaa.
Ristisanatehtävät eri muodoissaan ylläpitävät ihmisen aivotoimintaa. Keskittymiskyky paranee ja mieli rentoutuu, kun saa täysillä panostaa vain sanojen täyttämiseen. Olen huomannut sen, että vaikka jotkut ristikot tuottavat päänvaivaa, on niiden täyttäminen lopulta hirveän palkitsevaa.
Joskus tosiaan sanojen paljouden ratkaisemiseksi tarvitsee apua. Silloin voi tukeutua esimerkiksi vieressä olevaan ystävään, mahdollisiin ristikkolehden takana oleviin ratkaisuihin tai Ratkojat-internet-sivustoon. Kannattaa kuitenkin ensin yrittää sanojen ratkaisua ilman apua. Joskus aivot ovat vain vähän jumissa ja tarvitsevat aikaa. Edellä mainitulla Ratkojat-sivustolla voi muuten myös tehdä ristikoita, jos sinulta ei jostain syystä löydy paperiversioita.
Kannustan siis kaikkia lukijoita yrittämään täyttää edes yhden ristikon juhannuksen aikana. Joko avun kanssa tai yksin.
Kommentit
Lähetä kommentti