Keskellä vehreää luontoa tai puutalojen ihastelua – erilaisia ulkoiluvinkkejä Poriin

Kesäiset ilmat ovat vihdoin täällä! Se tietää mahdollisuutta ulkoiluun hyvässä säässä.

Porihan on tietysti täynnä mitä kiinnostavampia ja mielettömämpiä paikkoja ulkoilemiseen. Näissä voi olla paljon nähtävää, jos vain antaa aisteillensa vallan.

Esittelen nyt mielestäni kuusi erilaista ja kiinnostavaa paikkaa ulkoilulle eri puolilta Poria. Näistä jokainen voi poimia itselleen sopivimman tai inspiroitua löytämään jotain aivan muuta vaihtoehtojen ulkopuolelta.

Kirjurinluoto

Keskustan läheisyydestä löytyvällä Kirjurinluodolla luonto on puhjennut kesäisin kukkaan ja siitä pääsee nauttimaan niin monessa eri muodossa.

Uimaranta Kokemäenjoen varressa on mainio paikka esimerkiksi auringossa paistatteluun, eväiden syöntiin, kirjan lukemiseen tai käsitöihin, ihan näin muutamia vaihtoehtoja mainitakseni. Alueelta löytyy myös puita, jos sattuu viihtymään enemmän varjossa.

Lenkkipoluilta löytyy mainioita maisemia ja reittejä. Allekirjoittaneen suosikki on Polsanreitti, jossa pääsee kävelemään pitkin pitkospuita keskellä luonnon kasvustoa. Kesäisin käsivetoinen kapulalossi tarjoaa mahdollisuuden ylittää yhden lukuisista Kokemäenjoen sivu-uomista. Se kannattaa kokea ainakin kerran elämässä.

Aivan Polsanreitin vieressä taas sijaitsee kaunis Hanhipuisto. Sieltä löytyy Satakunnassa luonnonvaraisina kasvavia kukkakasveja, pensaita ja puita. Kannattaa käydä tutustumassa siihenkin.

Kaiken tämän lisäksi Kirjurinluoto tarjoaa kesäisin mahdollisuuden myös muun muassa alpakoiden ja erilaisten lintujen näkemiseen. Kyseessä on siis todellinen eläinten ystävien paratiisi.

Porin puistoakselit

Porissa on mahdollista nauttia puistoista ja luonnosta myös aivan ydinkeskustan tuntumassa. Puistoakselit nimittäin halkovat keskustan aluetta sekä pohjois–etelä- että itä–länsi-suunnassa.

Näistä puistoista Itäpuisto tarjoaa ehkä vähiten vehreyttä edeten lopulta kävelykadun läpi ydinkeskustan reunalle asti. Pohjois–etelä-akseli on allekirjoittaneen mielestä parempi vaihtoehto. Liikennettä puistojen ympäristössä voi toki olla paljonkin. Kannattaakin olla tarkkana, kun ylittää suojatietä. Jokaisessa ei ole nimittäin liikennevaloja. Lisäksi Pohjoispuiston päässä sijaitseva Raatihuoneenpuisto on eritoten kesäsäällä ihana oleskelu- ja ulkoilukohde. Sen ympäristössä voi nauttia Porin arkkitehtuurin kauniimpaa puolta.

Päärnäisen eli Kuukkarin vanhat puutalokorttelit

Porin Päärnäinen eli Kuukkari tarjoaa mielenkiintoisen ja persoonallisen vaihtoehdon kävelyreiteille, jos perinteiset lenkkipolut eivät kiinnosta.

Puutalojen välissä kulkee lähinnä hiekkateitä. Niitä pitkin kävellessä voi vaikka kuvitella olevansa vanha Porin asukas monta vuosikymmentä sitten. Värikkäitä puutaloja katsellessa ja Kuukkarin katuja harhaillessa voi siis hyvin aistia vanhan maailman tuntua.

Kuukkarissa on myös mahdollista nauttia puistossa oleskelusta, joten ulkoiluun on mahdollista sovittaa pala luontoa.

Porin metsä

Ehdottomille metsän ystäville Porin metsä on ykkösvaihtoehto. Kävelyreittejä riittää monen kilometrin verran ja jos seikkailunhalua löytyy, niin joskus voi poiketa reitiltä metsän uumeniin. Kannattaa kuitenkin pysyä kartalla olinpaikastaan. Porin metsä on nimittäin melkoisen suuri.

Luontoarvoiltaankin tunnustettu alue sijaitsee aivan Porin maauimalan ja Isomäen jäähallin kupeessa. Koko ympäristö muodostaa yhdessä kansanpuistoalueen.

Yyteri

Uimista rakastavien kannattaa ehdottomasti suunnata Yyterin upeille hiekkarannoille.

Yyterissä pääsee paistattelemaan kesäpäivää yleensä enemmän tai vähemmän ihmisvilinässä. Mahdollisuus omaan rauhaankin voi löytyä, jos onnistuu etsimään rannalta tarpeeksi suojaisan paikan.

Itämereen pulahtaessa vesi on yleensä hieman kylmää aluksi, mutta viilentää mukavasti kuumana hellepäivänä. Muistetaan toki levittää aurinkorasvaa keholle uudestaan, kun tullaan uimasta.

Ota siis mukaan aurinkorasva, vesipullo, jotain mielekästä tekemistä tai ihan vain hyvä mieli ja suuntaa Yyteriin. Eväitä voi myös varata mukaan nautittaviksi.

Kallon kalliorannat

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä suosituksena mainittakoot Kallon kalliorannat, jotka sijaitsevat keskustasta vielä hieman kauempana kuin Yyteri.

Paikka on hieman syrjässä, mutta voin taata, että siellä kannattaa ehdottomasti käydä nauttimassa raikasta meri-ilmaa. Aaltojen tyrskytessä rantaan voi istahtaa kalliolle ja vaan nauttia merituulen viileästä kosketuksesta.

Hieman keskustaa lähempänä sijaitsevasta Mäntyluodosta löytyy muuten lähes puolikilometriä pitkä koiraranta, jossa voi ulkoiluttaa lemmikkejä.

Kuvien lähteet: retkipaikka.fi (Kirjurinluodon Hanhipuisto), mapio.net (Pohjoispuisto), skr.fi (Kuukkarin puutalokorttelit), pori.fi (Porin metsä), discoveringfinland.com (Yyteri) ja deviantart.fi (Kallon kalliorannat).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suunta tulevaan – kiitos kaikesta

Kaikki alkaa tästä

Ole oma itsesi – Murussakin