Uuden Musiikin Muru

Uuden Musiikin Kilpailu tulee taas! Yli 300 ehdokkaan joukosta on valikoitunut seitsemän finalistia Turun Logomossa kisattavaan finaalilähetykseen lauantaina 26. helmikuuta. Lähetyksen juontavat muusikko Vesala ja tubettaja Mmiisas.

Tässä blogitekstissä olisi tarkoitus käydä läpi jokainen tämänvuotisen Uuden Musiikin Kilpailun finalisti. Kerron ensin vähän taustatietoa ehdokkaasta ja sen jälkeen poimin parhaat tärpit itse kokonaisuudesta.

Cyan Kicks – Hurricane

Helsinkiläinen alternative rock -yhtye Cyan Kicks on ollut kasassa jo vuodesta 2016 lähtien. Yhtyeen musiikissa kuulee vaikutteita sekä elektronisesta rockista, popista että raskaasta metallimusiikista. Cyan Kicksin muodostavat laulaja Susanna Saarinen, kitaristi Niila Perkkiö, basisti Leevi Erkkilä sekä rumpali Pietari Reijonen. Taiteilijanimellään kulkeva yhtyeen solisti Susanna Alexandra on kotoisin muuten Porin Kalaholmasta. Yhtyeen levytyssopimus Ranka Kustannus -levymerkin kanssa vuodesta 2017 on tuottanut jo albumin, EP-levyn ja monta singleä.

Viimeisin Cyan Kicksin singleistä, ”Hurricane” osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun. Se yhdistelee aiemmin mainitsemiani genrejä ollen yhtyeelle melkoisen tyypillinen kappale. Koko poppoon energia puskee jo videolla läpi. Elektronisia elementtejäkin hyödyntävä melodia nappaa mukaansa heti alusta lähtien.

Nähtäväksi jää, onko Cyan Kicksista uudeksi koko kansan yhtyeeksi.

Bess – Ram pam pam

Tunnetun reggaeartisti Nopsajalankin kanssa yhteistyötä tehnyt Bess (oikealta nimeltään Essi Launimo) on räväkkä persoona. Pop & Jazz Konservatorion lisäksi Bess on opiskellut parturi-kampaajaksi. Hänen elektro-, house- ja popmusiikkia yhdistelevä tyylinsä musiikissa näkyy ja ennen kaikkea kuuluu. Artistin nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin loppuvuodesta 2019. Jo sitä ennen julkaistu single ”Tempo” on saavuttanut tuplaplatinaa ollen myös Suomen virallisen singlelistan 13:s.

Uuden Musiikin Kilpailussa kilpaileva ”Ram pam pam” on monelta osin hyvin samanlainen kuin ”Tempo”. Eikä vähiten sen takia, että se jää päähän soimaan. Korvamatovaroitus lienee siis paikallaan. Kappaleen vahvuus lieneekin juuri iskevässä melodiassa. Se on hyvin suomipop-muottiin soveltuva hittikappale. ”Ram pam pam” on ollutkin Suomen Spotifyn kuunnelluin kappale monen päivän ajan.

Live-esitys Logomolla näyttää, mihin asti Bess on valmis venymään.

The Rasmus – Jezebel

The Rasmus ei paljoa esittelyjä kaipaa. Lukuisia hittejä ja palkintoja kahminut rockyhtye on ollut toiminnassa jo 90-luvulta lähtien. Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Lauri Ylönen, basisti Eero Heinonen, rumpali Aki Hakala sekä Tiktak-yhtyeestäkin tuttu kitaristi Emilia ”Emppu” Suhonen. Suosituimmillaan The Rasmus oli 2000-luvun alussa muun muassa ”F-F-F-Falling” ja ”In the Shadows” -hiteillään.

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuva, vahvoille naisille omistettu kappale ”Jezebel” tuo esille vanhaa kunnon Rasmusta. Se melko varmasti pyrkii vakuuttamaan kuulijansa nimenomaan hieman nostalgisella otteellaan. Kappaleessa kuulee selkeitä kaikuja 2000-luvun alun Rasmuksen musiikista. Yhtyeen energisyyskin näyttäisi olevan tallella.

Pian nähdään, pureeko The Rasmuksen nostalginen charmi edelleen Suomen kansaan.

Younghearted – Sun numero

Laulaja Reeta Huotarisen ja kahden kitaristin, Atte Rannan ja Emil Korkiakosken muodostama trio Younghearted laulaa suomenkielistä popmusiikkia. He ovat olleet perustamisvuodestaan 2015 lähtien jo kolmen eri levy-yhtiön leivissä. Viimeisimpänä trio vaikuttaa tälläkin hetkellä Warner Music Finlandin listoilla. Esikoisalbuminsa ”Nuorisydän” saavutti kultalevyn syyskuussa 2016.

Parin vuoden hiljaiselon jälkeen Uuden Musiikin Kilpailuun syntyi erokappale ”Sun numero”. Sen taustalla on häärinyt muun muassa suomalaisillekin tuttu laulaja-lauluntekijä Vilma Alina. Kappaleen vahvuuksiin kuuluvat eittämättä suomalaisiin uppoavat lyriikat sekä alati kasvava melodia. Se on helppo omaksua eikä se vaadi kuulijalta liikoja.

Younghearted voi hyvin olla tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun musta hevonen.

Olivera – Thank God I'm an Atheist

Vuonna 1994 syntynyt Katriina Ullakko tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Olivera. Indie- ja elektropoppia levyttävä Ullakko on tehnyt musiikkia jo pienestä pitäen. Hän asuu avoliitossa tuottaja DJ Lennon kanssa.

Oliveran uusin single ”Thank God I'm an Atheist” on kappale, jolla hän kilpailee tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa. Ensimmäisenä kuulija kiinnittänee huomionsa Oliveran varsin persoonalliseen äänenkäyttöön. Se kuulostaa todella kansainväliseltä. Siitä saattaa jopa tulla mieleen Billie Eilish. Kappale itsessään on moderni pianoballadi, jossa ihminen löytää itsensä pohtimasta elämän tarkoitusta.

Saa nähdä, löytääkö Olivera elämän tarkoituksen tai vaikkapa tiensä Euroviisuihin.

Tommi Läntinen – Elämä kantaa mua

Jo 70-luvun lopulta aktiivisena ollut Tommi Läntinen lukeutuu tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun konkariosastoon. Läntinen on ollut mukana monessa eri yhtyeessä. Soolourallaan hän on säveltänyt kappaleensa lähinnä itse. Läntinen on pitkän uransa aikana myös säveltänyt kappaleita muille artisteille. Läntisen kovimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa 90-luvulla julkaistut ”Via Dolorosa” ja ”Rööperin kuu”. Nuoremmalle väestölle tutuin kappale lienee kuitenkin Yksi Totuus -rap-duon kanssa levytetty ”Vielä kerran” vuodelta 2017. Ennen Uuden Musiikin Kilpailua Läntinen ehti osallistua kerran Suomen euroviisukarsintoihinkin, vuonna 2005 kappaleella ”Mitä vaan”.

Tommi Läntisen Uuden Musiikin Kilpailun kappaleen ”Elämä kantaa mua” taustalta löytyvät Haloo Helsinki! -yhtyeessä vaikuttavat Elli Haloo, Jere Marttila ja Leo Hakanen. Kappaleessa kuuluu vahvasti yhtyeen saundit. Elli Haloo on laulanutkin kilpailukappaleen demoversion. Kaikesta huolimatta se on ehtaa Tommia. Elämänilo paistaa läpi koko kappaleen pituuden ajan. Sanoissa on pientä huumorinpoikastakin.

Aika näyttää mihin saakka Uuden Musiikin Kilpailua elämä Tommin kantaa.

Isaac Sene – Kuuma jäbä

Belgian pääkaupungissa Brysselissä syntynyt Isaac Sene on nuoresta iästään huolimatta kerännyt paljon vaikutteita eri musiikkityyleistä. Hänen musiikissaan kuuluvat niin jazz-, pop- kuin soulmusiikkivaikutteetkin. Kuopiossa ja Siilinjärvellä lapsuutensa viettänyt Sene on aikoinaan soittanut käyrätorvea ja pianoa. Kitaransoiton ja säveltämisen hän aloitti vasta täysi-ikäisenä. Helsinkiin Sene muutti 19-vuotiaana. Duettoja hän on levyttänyt muun muassa veljensä, rap-artisti Sexmanen sekä Vestan kanssa.

Muun muassa ”N-sana” ja ”Nälkä” -kappaleitaan seuraava ”Kuuma jäbä” kuuluu tämänvuotisen Uuden Musiikin Kilpailun ehdottomasti moderneimpaan kastiin. Kappaleen intro herättää jo kuulijan mielenkiinnon. Murteen käyttö lisää kappaleen viehätystä entisestään. Sen trendikkäät urbaanin popin vaikutteet saavat ajattelemaan jopa kansainväliseltä kuulostavaa korealaista poppia.

Isaac Sene saakin monen suomalaisen silmissä melkoisen tulikasteen tulevana lauantaina.

Kuvien lähteet: nem.fi (Cyan Kicks), hameensanomat.fi (Bess), livenation.fi (The Rasmus), hel.fi (Younghearted), eurovisionworld.com (Olivera), musiikintekijat.fi (Tommi Läntinen) ja espoo.fi (Isaac Sene).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki alkaa tästä

Retroilua, suuria tunteita ja susihahmoja – Euroviisut 2022 esittelyssä